maanantai 8. huhtikuuta 2013

HI-virus


HIV:n aiheuttaa retrovirus HI, joka tarttuu ihmisen elintärkeän immuunijärjestelmän tärkeisiin osiin. HI-virus kuuluu kaksijuosteisiin RNA:ta sisältäviin viruksiin. Hoitamaton HI-virus tuhoaa immuunijärjestelmän toiminnan kannalta oleellisia soluja, jolloin se lamauttaa immuunipuolustuksen toiminnan, josta seuraa AIDS. HIV:iä voidaan hoitaa antiretroviraalilääkityksellä, jolloin se ei etene AIDS-vaiheeseen, HIV:iä ei voida silti poistaa. HIV:tä sairastavalla ihmisellä on myös usein C-hepatiitti, joka johtuu siitä, että HI-virus nopeuttaa hepatiitin etenemistä.
HIV:n arvellaan olevan peräisin Keski-Afrikasta. Sen alkuperälle ei ole yleisesti hyväksyttyä teoriaa. Epäillään, että HIV on lähtöisin simpansseista, joiden SI-virus olisi muotoutunut HIV-1-virukseksi ihmisen kehossa.  Toinen vahva teoria HIV:n syntymiselle on 1950-luvun poliorokotuskampanjat, jolloin HIV olisi saanut alkunsa CHAT:iksi kutsutusta rokotteesta. Huterimmalla pohjalla on teoria salaliitosta, jonka mukaan HIV olisi ihmisen valmistama tauti.
HI-viruksen tarttuminen on hyvin samanlainen kuin muidenkin RNA-pohjaisten virusten. Virus sitoutuu CD4-reseptoriin, jota seuraa viruksen vaipan fuusion solukalvoon ja viruksen nukleokapsidin vapauttaminen solulimaan. Viruksen käänteiskopioijaentsyymi kopioi viruksen RNA:n DNA:ksi, jolloin tuloksena syntynyt kaksijuosteinen proviaalinen DNA vaeltaa solun tumaan ja yhtyy siellä solun omaan DNA:han. Solussa RNA kopioidaan viallisen DNA:n pohjalta, jolloin lähetti-RNA:stakin tulee viallinen.
HI-virus todetaan verikokeella. HIV on helppo välttää maalaisjärjen avulla, limakalvo -ja verikontaktit vieraiden tai HIV-positiivisten kanssa hoidettaisiin vain asianmukaisella varovaisuudella, jolloin HIV:n riski on minimoitu. HI-virukselle voi myös olla immuuni. HIV:n lääkehoito on kehittynyt huomattavasti, mutta kehitysmaissa se on vieläkin hyvin suuri ongelma huonon informaation ja kalliiden lääkkeiden vuoksi.


-Danja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti