perjantai 12. huhtikuuta 2013

Muuntogeeninen ravinto

Jalostuksen tulokset herättävät paljon kritiikkiä. Muuntogeenisellä ravinnolla tarkoitetaan tuotteita, joiden raaka-aineena on ollut muuntogeeniset eliöt, ja media kutsuukin sitä (kenties virheellisesti) geeniruuaksi. Nykyisin suuri osa ruuasta on jollain tapaa muuntogeenistä, muuntelu ei suuremmin vaikuta makuun tai rakenteeseen, vaan se lähinnä parantaa rikkaruohojen ja tuhohyönteisten torjuntaa. Muuntogeenisen ruuan lopullisessa tuotteessa on jonkin toisen eliön DNA:ta.

Suomessa muuntogeeniset kasvit sellaisenaan ovat huomattavasti harvinaisempia kuin esim. Amerikassa, mutta tutkijat uskovat, että pian kaupan vihanneshyllyt pullistelevat muuntogeenisiä vihanneksia ja hedelmiä. Muuntoogeeniset elintarvikkeet eivät sen sijaan ole Suomessa harvinaisia, monet tomaattipurkit voivat hyvin olla muuntogeenisistä tomaateista. Niillä on tiukka valvonta, ja niiden etiketissä on ilmoitettava muuntogeenisyydestä, mutta jos tuote itsessään ei sisällä muuntogeenisyydestä kieliviä ainesosia, ei sitä tarvitse ilmoittaa. Tästä esimerkkinä siemenöljy. Se ei sisällä ainesosia, joita ei olisi luonnollisesti valmistetussa öljyssä. Muuntogeenisyyttä koskevat lait poikkeavat silti paljon maasta riippuen.

Kuluttajat eivät pidä muuntogeenistä ravintoa tarkoituksenmukaisena, koska muuntelulla ei ole terveysvaikutuksia tai muitakaan tuotetta parantavia ominaisuuksia. Väestö on kuitenkin jakautunut pitkälti muuntogeenisyyttä ehdottomasti vastustaviin, sekä sen suopeasti salliviin. Muuntogeenisen ravinnon haitoista ihmiselle ei vielä tiedetä tarpeeksi, tällä hetkellä suurin haitta ovat allergisten reaktioiden yleistyminen, koska muuntogeeniset kasvit ovat proteineiltaan erilaisia luonnollisiin lajitovereihinsa nähden. Kuluttajat pitävät epäeettisenä sitä, että muuntogeenisyydessä siirretään täysin eri laijeilta geenejä toisilleen. Tämä on monen mielestä turhaa luonnonkulun sörkkimistä. Muuntogeenisen ravinnon ympäristöhaittoja ei olla vielä tutkittu tarpeeksi.

-Danja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti