Maailman väkiluku kasvaa koko ajan, joten ruokaa täytyy tulevaisuudessa tuottaa jopa 70% nykyistä enemmän, jotta ruokaa olisi tarpeeksi kaikille. Ihminen jalostaakin monista kasveista vahvempia ja runsassatoisempia kuin ne luonnonvaraisesti olisivat. Jalostuksessa onkin kysymys kasvien ja eläinten ominaisuuksien parantamisesta. Jalostuksella kasveihin halutaan lisätä esim. kylmänkestävyyttä ja tuholaisten sekä tautien kestävyyttä.
Jalostuksen tavoitteet eivät pysy koko ajan samoina, sillä kuluttajien mielipiteet ja terveysvaatimukset muuttuvat. Ihminen suosiikin jalostuksessaan ääriominaisuuksia, toisin kuin luonto.
Valintajalostuksella valitaan sukua jatkamaan se yksilö, joka ilmentää parhaiten ihmisen mielestä tärkeimpiä ominaisuuksia. Valintajalostuksen ongelmana on, että ihmisen haluamia ominaisuuksia säätelee monta eri geeniä. Siksi valintajalostus onkin usein hidasta ja voi epäonnistua.
Risteytysjalostuksen päämääränä on uudet ominaisuusyhdistelmät. Tämän takia jalostuksen kautta syntyneitä lajeja risteytetään maatiaislajien (= viljelykasvien tai tuotantoeläinten jalostamattomia muotoja) kanssa. Maatiaislajeilla on usein luonnonvalinnan suosimia ominaisuuksia.
Toivottujen ominaisuuksien alleelit olisivat hyvä olla homotsygoottisia, jotta ominaisuus säilyisi sukupolvesta toiseen. Joissakin tapauksissa on heterotsygoottisten yksilöiden on kuitenkin todettu olevan parempia. Tätä heterotsygoottien paremmuutta kutsutaan heteroosiksi. Heteroosissa jälkeläisten ominaisuuksien ennustaminen on kuitenkin vaikeampaa.
Noora
torstai 11. huhtikuuta 2013
Rokotteet
Bakteeri- ja virustautien ennaltaehkäisyyn käytetään
rokotteita eli aktiivista immunisointia. Geeniteknologian kehittyessä myös
rokotteista kehitetään yhä tehokkaampia. Bakteerit ja virukset muuntelevat
kovalla vauhdilla, jonka vuoksia uusia rokotuksia on kehiteltävä jatkuvasti.
Esim. influenssarokote on uusittava ja muokattava vuosittain vastaamaan
löytyneitä influenssaviruksia. Viruksen pintarakenne saattaa muuttua epidemian
aikana, jonka vuoksi rokotteet eivät aina tehoa. Esimerkiksi HI-virukselle ei
ole olemassa toimivaa rokotetta, sillä HI-viruksen muuntumistahti on hyvin
nopea.
Bioteknologian avulla rokotteista pyritään
kehittämään mahdollisimman edullisia ja helposti saatavia, sillä nämä asiat
muodostavat suuren ongelman köyhissä maissa mm. malarian ja aidsin kanssa.
Rokotteista saadaan halvempia jos ne valmistetaan esim. jalostetuista
kasveista.
Rokotteen sisältämät aineet voidaan jakaa
vaikuttaviin aineisiin ja apuaineisiin. Vaikuttavat aineet ovat
taudinaiheuttajia tai sen osia, joita tarvitaan elimistön puolusreaktion
heräämiseen. Taudinaiheuttajista on muokattu laboratorioissa joko inaktivoituja
eli tapettuja tai ne on pidetty elossa, mutta niitä on heikennytty niin,
etteivät ne voi aiheuttaa tautia. Nykyisin heikennettyjen tai tapettujen
mikrobien tilalla käytetään usein mikrobien pintaproteiineja, jotka toimivat
antigeeneinä käynnistäen elimistön immuunijärjestelmän toiminnan. Apuaineita
tarvitaan rokotteisiin niiden tehon, säilyvyyden ja käyttöominaisuuksien
vuoksi. Ne voivat olla esimerkiksi tehosteaineita, jotka nimensä mukaisesti
tehostavat tapettujen taudinaiheuttajien aikaansaamaa puolustusreaktiota.
Rokotteen
valmistus geenitekniikan avulla:
Hiivasoluissa valmistetaan hepatiitti-B-rokote.
Antigeeninä rokotteessa toimivan viruksen pintaproteiinin geeni laitetaan
hiivasolun plasmidiin. Plasmidi siirretään hiivasoluun, jonka jälkeen hiivasolu
alkaa lisääntyä. Uusilla hiivasoluilla on sisällään vieraan geenin sisältämä
plasmidi. Hiivasolut ohjaavat geenituotteet ulkopuolelleen, josta proteiinit
eristetään helposti. Tämä proteiini puhdistetaan ja rokote on valmis.
Jenni
BIOTEKNOLOGIA YMPÄRISTÖTEKNOLOGIASSA JA TEOLLISUUDESSA
Teollisuudessa uusilla
tuotantoprosessilla pyritään säästämään, energiaa, raaka-aineita ja ympäristöä
sekä parantamaan tuotteen ominaisuuksia. Biotekniikkaa hyödyntäviä teollisuuden
aloja kutsutaan bioteollisuudeksi. Bioteollisuudessa valmistetaan joko uusia
tuotteita tai keksitään parempia tuotantomenetelmiä jo olemassa oleville. Tärkeitä
bioteollisuuden keksintöjä on ollut biohajoavan muovin keksiminen. Biohajoava
muovi on ekologista sillä se on valmistettu kasvitärkkelyksestä kun taas
tavallinen muovi öljystä, joka on uusiutumaton luonnonvara. Biohajoavasta
muovista voidaan valmistaa esim. kertakäyttöastioita tai jätepusseja.
Entsyymit
Entsyymit ovat tärkeä
bioteknologian työkalu. Niillä voidaan
korvata haitallisia aineita ja käyttää alhaisempia lämpötiloja tai painetta,
jolloin energiaa tarvitaan vähemmän. Entsyymejä voidaan tuottaa teollisuuden
käyttöön kasvattamalla bakteereja ja homeita bioreaktoreissa eli fermentoreissa.
Bioreaktori on suuri steriloitu astia, joka on suljettu tiiviisti, etteivät
ulkopuoliset luonnonvaraiset mikrobit syrjäyttäisi teollisia mikrobeja.
Mikrobeja käytetään
entsyymien tuotannossa koska ne kasvavat nopeasti pienellä ravintoainemäärällä
ja tuottavat kokoonsa nähden suuren määrän entsyymejä.
Mikrobien valmistamat
entsyymit kerätään talteen joko eristämällä kasvatusliuoksesta tai hajottamalla
mikrobit. Entsyymit vaativat yleensä toimiakseen melko alhaisen lämpötilan kun
taas teollisuuden prosesseissa vaadittaisiin sopeutumista ääriolosuhteisiin
niin lämpötilan, paineen kuin pH:nkin suhteen. Tutkimustyö ääriolosuhteisiin
sopeutuneiden arkkien ja bakteerien parissa onkin monipuolistanut entsyymien
käyttöä teollisuudessa.
Yli kolmannes maailman
entsyymimarkkinoista menee pesuaineteollisuuteen.
Pesuaineisiin lisätyt entsyymit irrottavat likaa hajottamalla tärkkelystä
(amylaasi), proteiineja (proteaasit) sekä rasvoja (lipaasit). Entsyymien
ansiosta pyykki tulee puhtaaksi vähemmällä mekaanisella hankauksella ja
alhaisemmissa lämpötiloissa. Niillä voidaan myös lisätä vaatteiden pehmeyttä ja
pesunkestävyyttä. Hammastahnoissa entsyymit tuhoavat suun haitallisia
bakteereja.
Tekstiiliteollisuudessa entsyymejä
käytetään esim. katkomaan farkkukankaan pinnasta selluloosakuituja jolloin osa
indigoväristä irtoaa ja farkuista tulee kivipestyn näköiset. Lopputulos on
kestävämpi, puhtaampi ja pehmeämpi ja värisävyjä saadaan käyttämällä eri
sellulaasientsyymejä. Menetelmä on myös ympäristöystävällisempi koska vettä
lämpöä ja kuluu vähemmän.
Suomi on puunjalostusteollisuudessa käytettävien
entsyymien tutkimisen ja kehittämisen edelläkävijämaa. Entsyymejä käyttämällä
voidaan vähentää paperin valmistuksessa käytettäviä kemikaaleja ja vedenpoistoon
kuluvaa energiaa.
Elintarviketeollisuus
Elintarviketeollisuudessa
bioteknologiaa käytetään entistä maukkaampien, säilyvämpien ja terveellisempien
tuotteiden valmistamiseen.
Kun leivotaan pullaa, taikinaan laitetaan villihiivoista
seulottua leivinhiivaa jotta se kohoaisi. Hiivasolut alkavat käyttää taikinassa
olevia hiilihydraatteja ravintonaan ja niiden soluhengityksessä vapautuu
energiaa ja hiilidioksidia. Taikina kohoaa hiilidioksidikuplien vaikutuksesta. Jos
hiivasolut toimivat hapettomissa oloissa taikinaan syntyy myös pieniä määriä alkoholia
joka haihtuu paistettaessa. Oikea leivontalämpötila on tärkeä kemiallisissa
reaktioissa vaikuttavien entsyymien takia. Bioteknologian menetelmin
soluviljelmissä voidaan kasvattaa leipätaikinaan lisättäviä värejä, aromeja,
makua ja säilöntäaineita.
Oluen ja viinin
valmistuksessa alkoholikäymisen seurauksena hiilihydraateista syntyy
hiilidioksidia ja etanolia. Oluen valmistukseen käytetään panimohiivoja ja
viinin valmistuksessa joko rypäleiden pinnalla luonnostaan eläviä villihiivoja
tai jalostamalla tehtyjä viinihiivoja. Suomessa on kehitetty hiivakanta jota
käyttämällä oluen jälkikäymisaika voidaan lyhentää ja tuotantokustannuksia
alentaa.
Meijeriteollisuudessa
piimän, viilin. jogurtin ja juuston valmistuksessa maidossa oleva laktoosi käy
maitohapoksi maitohappobakteerien avulla. Happamuus vaikuttaa tuotteen makuun,
rakenteeseen, kypsymiseen ja säilyvyyteen.
Terveyttä edistävät
elintarvikkeet
Elintarviketeollisuudessa
on alettu huomioida yhä enemmän kuluttajan tarpeita. Maitotuotteiden
valmistuksessa voidaan käyttää maidon laktoosia pilkkovaa laktaasientsyymiä
jotta laktoosiallergikotkin voivat käyttää tuotetta. Juustojen valmistuksessa voidaan
aiemmin vasikan mahanesteestä eristetty kymosiini korvata teollisesti
valmistetulla puhtaammalla kymosiinilla.
Nykyään
elintarviketeollisuudessa käytetään makeuttajana yhä enemmän amylaasientsyymin
avulla makeaksi pilkottuja maissin, perunan tai viljojen tärkkelyksiä Kuluttajat
ovat alkaneet kiinnittää yhä enemmän huomiota tuotteiden terveyteen
elintasosairauksien kuten sydän- ja
verisuonisairauksien, ylipainon, diabeteksen ja syöpäsairauksien yleistyessä.
Elintarviketeollisuudessa onkin alettu valmistaa yhteistyössä lääketieteen
kanssa terveyttä edistäviä funktionaalisia elintarvikkeita. Niillä voidaan vähentää
terveysriskejä, kuten kohonnutta veren kolesterolia, vähentynyttä luustotiheyttä,
kohonnutta verensokeria, kohonnutta verenpainetta ja ylipainoa.
Energiantuotanto
Ilmastonmuutoksen
torjumiseksi on alettu etsiä fossiilisia polttoaineita korvaavia
energianlähteitä. Bioteknologian avulla voidaan valmistaa eloperäisestä
aineesta valmistettua biopolttoainetta josta saadaan bioenergiaa. Liikenteen
biopolttoainetta tuotetaan eri biomassoista.
Biopolttoaineena käytettävää
bioetanolia voidaan valmistaa runsaasti sokeria ja tärkkelystä sisältävistä
kasveista, kuten sokeriruo’osta, sokerijuurikkaasta, maissista ja perunasta ja
biodieseliä öljykasveista kuten rypsistä ja öljypalmusta. Biopolttoaineiden
käyttö ei kuitenkaan ole ongelmatonta sillä niiden raaka-aineita voitaisiin
käyttää myös ruokana ja viljelyalueita ruoan tuotantoon. Tästä syystä
biopolttoaineita pyritään valmistamaan kasvien selluloosasta,
selluloosateollisuuden sivutuotteesta mäntyöljystä sekä jätteistä. Myös levät saattaisivat soveltua
biopolttoaineiden raaka-aineiksi..
Jätevedenpuhdistamoilla
ja kaatopaikoilla työskentelevät mädättäjäbakteerit tuottavat myös autojen
polttoaineena ja lämmön sekä sähköntuotantoon käytettävää biokaasua. Kun
biokaasun sisältämä metaani käytetäänkin energiantuotantoon metaanipäästötkin
vähenevät.
Ympäristön suojelu
Bioteknologia vaikuttaa
merkittävästi myös ympäristönsuojelussa. Teollisuuden tuotantoprosesseissa
voidaan säästää rahaa, aikaa ja energiaa käyttämällä erilaisia mikrobeja ja
entsyymejä. Lisäksi pyritään vähentämään uusiutumattomien luonnonvarojen
käyttöä, myrkyllisten aineiden käyttöä tuotantoprosesseissa ja tuotteen koko
elinkaarena syntyvien jätteiden ja päästöjen määrää.
Jätevesien puhdistus on
esimerkki prosessista jossa bioteknologialla on merkittävä rooli. Jäteveden
biologiseen puhdistamiseen käytetään tarkoitukseen kasvatettuja hajottajamikrobeja
ja matkan varrella syntyvä liete voidaan kompostoida ja käyttää eri
tarkoituksiin.
Vanhojen sahojen,
puunkäsittelylaitosten ja huoltoasemien alla olevaa myrkyllisistä aineista
saastunutta maaperää voidaan puhdistaa mikrobeja käyttämällä. Mikrobien ja
kasvien avulla tapahtuvaa myrkyllisten aineiden hajottamista kutsutaan
biopuhdistukseksi. Biopuhdistus sopii vähän saastuneeseen tai yhä kemikaaleja
sisältävän maaperän puhdistamiseen. Muuntogeenisiä kasveja voidaan käyttää
raskasmetallien, torjunta-aineiden ja öljyn poistamiseen maaperästä. Kasvit
pystyvät juurtensa avulla keräämään raskasmetallit, jonka jälkeen kasvit
hävitetään.
Milla-Maria
tiistai 9. huhtikuuta 2013
Kloonaus
Kloonaus on hyvin monimuotoinen tieteen ala, jolla ei ole
mitään yhteistä tieteiselokuvien kaappien kanssa, joista valtavan posauksen
jälkeen ilmestyy alkuperäinen eliö ja tämän täydellinen kopio, molemmat
täysikasvuisina. Kloonaus on kenties yksi vaativimmista tieteen aloista, joka
on monimutkaisuudessaan jo melkein taidetta.
Kloonauksella yksinkertaisimmillaan tarkoitetaan elollisen
olennon tai solun kopioimista siten, että uusi yksilö on täydellinen kopio
alkuperäisen yksilön kanssa. Kloonauskaan ei ole yksiselitteinen, vaan kasvi-ja
eläintieteet määrittelevät sen eri tavalla kuin lääketiede ja solubiologia. Luonnon
oma versio kloonauksesta on karkeasti arvioiden identtiset kaksoset, jotka ovat
DNA:ltaan lähes identtisiä. Silti ihmisen kehittämä kloonaus on vielä tarkempi,
koska kaksosten DNA:n välillä voi olla eroja. Kloonatessa ei ole mahdollista
saada täysikasvuista kopiota alkuperäisestä eliöstä, ainakaan vielä meidän
tietämyksellämme. Tällä hetkellä solubiologiassa käytetyin keino kloonata kokonaista
elävää olentoa on aloittaa alusta, jolloin yksinkertaistettuna tumattomaan
munasoluun laitetaan halutun ”emoeliön” tuma, jolloin munasoluun tulee halutun
”emoeliön” geenit, ja munasolu kasvatetaan samalla tavalla kuin normaalikin
munasolu (ihmisen tapauksessa kohdussa). Tämä on monimuotoisemman rakenteiden omaavien
yksilöiden kloonaustapa, yksisoluiset eläimet, jotkin alkueläimet sekä kaikki
bakteerit ja kasvit kykenevät suvuttoman lisääntymisensä vuoksi kloonautumaan
itsenäisesti, ja onkin niiden lisääntymisen kannalta oleellinen tapa. Monisoluisemmilla
ja monimutkaisemmilla eliöillä tämä ei onnistu, koska ne eivät kykene
suvuttomaan lisääntymiseen alati muuttuvien solujen vuoksi.
Yksi tapa kloonata on maatalous, jossa kloonaus on yleinen
tapa. Pääsääntöisesti jalostettavien ja tiettyjä geenejä omaavien
viljelykasvien geeniperimä ei muutu lisääntyessä. Esimerkiksi mukulasta
kehittyvät perunat ovat vain toistensa identtisiä klooneja. Tämä on
yksinkertaisin ja kaikkein vähiten solubiologian kanssa tekemisissä oleva
kloonauksen muoto.
Solubiologian ja lääketieteen kloonaustavat ovat
hankalampia, ja niillä kloonataan esimerkiksi eläimiä. Monimutkainen elävä
olento on mahdollista kloonata vain yhdellä tavalla, reproduktiivinen kloonaus,
joka on irroittaa solut juuri ennen kuin alkio kehittyy kahdeksansoluiseksi.
Teoriassa kahdeksan, täysin keskenään identtisen kloonin luominen on tällä
tavoin mahdollista. Nykyään käytetyin kloonausmetodi on aiemmin mainittu; tuman
perimäaines siirretään munasoluun (koeputkihedelmöityksellä esimerkiksi), jonka
oma perimä on poistettu ja joka on hedelmöitetty ”kantajaeliön” ulkopuolella.
Haluttu perimä siirretään kantasoluviljelmästä tumattomaan munasoluun.
Kehityksen käynnistämiseksi johdetaan sähkösykäys tai aktivoidaan kemiallisella
ärsykkeellä, ja tämän jälkeen munasolu siirretään kantajan kohtuun. Tämä on
tällä hetkellä käytetyin ja tällä hetkellä ainoa toimiva tapa kloonata
kokonaisia, monimutkaisia eliöitä, joskaan kopioidusta
kloonista ei tule täysin samanlaista sen vuoksi, että siirretyn perimän mukana
ei siirry munasolun mitokondriot, joten munasolun mitokondriot tulevat
luovutetun munasolun mukana, koska niitä ei voida siirtää kloonattavan eliön
munasolugeenien mukana.
Terapeuttisessa kloonauksessa alkio hajoitetaan solun
jakautumisen jälkeen ja yksittäisiä soluja kasvatetaan soluviljelmässä. Tällä
ei yritetä kloonata ihmistä, vain pelkästään tiettyjä kudoksia. Ärsykkeiden
avulla näistä soluista voidaan kasvattaa mahdollisesti kaikkia kudostyyppejä,
ja jopa elimiä. Toisena vaihtoehtona olisi siirtää kantasolut
(solujakautumisessa hajoitetut solut) suoraan potilaan kehoon.
Kloonaus on hyvin epävarmaa, ja sillä on paljon
kehityttävää. Moni reproduktiivisen kloonauksen tulos kuolee ennen syntymää tai
heti sen jälkeen, ja harva on toimiva, terve yksilö. Terapeuttisen kloonauksen
saralla olemme enemmän kehittyneitä. Reproduktiivista kloonausta on käytetty jo
1990-luvulta asti, ja sen on suuri tekijä kasvatuseläinten ja viljelykasvien
kloonaamisen mahdollistamisessa. Ihmistä ei ole vielä kloonattu, eikä se tällä
hetkellä ole laillistakaan, mutta 2006 tutkija raportoi siirtäneensä 2003
amerikkalaisnaisen somaattisen solun perimän kymmeneen munasoluun. Yksikään
yritetyistä raskauksista ei silti onnistunut. Terapeuttinen kloonaus on hyvin
kiistelty asia.
Kuolleesta soluista kloonaus on yksi kloonaustieteen
uusimmista keksinnöistä, joka on vielä hyvin keskeneräinen ja vielä tällä
hetkellä epäselvä ala. Kuuluisin kloonattu eläin on lienee Dolly-lammas, joka
kloonattiin 1996.
-Danja
maanantai 8. huhtikuuta 2013
DNA:N EMÄSJÄRJESTYKSEN SELVITTÄMINEN ELI SEKVENSOINTI
Geenitekniikka on
biologian tutkimusala joka tutkii perintöaineksen eristämistä, analysointia,
muokkaamista ja siirtämistä muihin eliöihin tai soluihin. Geenitekniikassa on
kehitelty erilaisia tutkimusmenetelmiä joiden avulla saadaan erilaisiin
tarkoituksiin sopivaa tietoa.
DNA:n emäsjärjestyksen
selvittämiseen käytettävä menetelmä on nimeltään sekvensointi. DNA:n
emäsjärjestystä tarvitaan esim. jos halutaan selvittää missä osassa perimää
tietty geeni sijaitsee, missä tilanteissa ja miten se ilmenee, onko saman lajin
eri yksilöiden geeneissä eroja tai miten geeni on muuntunut lähisukuisilla
lajeilla.
DNA:n emäsjärjestyksen
selvittäminen on nopeasti kehittyvä ja melko arkipäiväinen toimitus nykyaikana.
Sekvensointiin käytetään automaattisia sekvensointilaitteita. Laitteet pystyvät
rinnakkaissekvensointitekniikan vuoksi lukemaan muutamassa tunnissa satojen
miljoonien emäsparien järjestyksen.
Sekvensoinnilla saatavaa
genomitietoa tarvitaan geenien toiminnan analysoimiseen, geenivirheiden
etsimiseen, geenien muokkaamiseen ja geenisiirtoihin
Sekvensoinnin vaiheet
Sekvensoinnissa käytetään
kahta geenitekniikan menetelmää: PCR ja elektroforeesi.
DNA-juoste saadaan
hajoamaan yksijuosteiseksi kuumentamalla. Samaan koeputkeen laitetaan myös
alukkeita, DNA-polymeraasia, kaikkia neljää DNA-nukleotidityyppiä (A, T, C,G)
ja lopettavia nukleotideja.
Ensimmäinen vaihe on PCR-vaihe.
Tässä vaiheessa DNA-polymeraasi jonka tehtävä on tavallisessakin solussa ohjata
DNA:n rakentumista alkaa nyt koota vapaana olevista nukleotideista uutta
juostetta. Kun paikalle osuu lopettava nukleotidi, synteesi loppuu.
PCR-vaiheesta saadaan lukuisia eripituisia DNA-pätkiä jotka voidaan tunnistaa
lopettavien nukleotidien merkkiaineista.
Seuraavassa
elektroforeesi-vaiheessa pätkät laitetaan geeliin, jossa lyhyemmät pätkät kulkevat
pidemmän etäisyyden kuin pitkät niin että yhdenkin nukleotidin ero saadaan
näkyviin.
Tulostin havaitsee eri
merkkiaineilla merkityt lopettavat nukleotidit ja piirtää kuvion jossa eri
emäkset näkyvät erivärisinä.
Milla-Maria
Polymeraasiketjureaktio
Polymeraasiketjureaktiossa (PCR/Polymerase chain
reaction) yksittäinen geeni tai pätkä DNA:ta voidaan monistaa. Se tehdään
elävien solujen ulkopuolella laboratoriossa käyttämällä erityistä PCR-laitetta.
Laitteen avulla todella pienestä määrästä DNA:ta saadaan muutamassa tunnissa
monistettua miljardikertainen määrä, jolloin materiaalia on riittävästi
tarkempia tutkimuksia varten. PCR on nykypäivänä tärkeä ja tarpeellinen osa
laboratorion arkea. Sille keksitään jatkuvasti uusia sovelluksia. Sen avulla
tehdään esim. perinnöllisten sairauksien etsimistä, infektiosairauksien
diagnosointia, yksilöiden tunnistusta sormenjäljestä ja geenien kloonausta.
PCR:ssä on kolme vaihetta. Ensimmäinen niistä on; Denaturaatiovaihe. Siinä tutkittava
seos kuumennetaan 94-98°C:een 30-60 sekunniksi. DNA denaturoituu ja korkean
lämpötilan vuoksi vastinjuosteet irtoavat toisistaan.
Toinen vaihe on nimeltään Alukkeiden liittymisvaihe. PCR-menetelmässä tarvitaan myös korkeaa
lämpötilaa kestävää DNA-polymeraasientsyymiä, jota on eristetty kuumien
lähteiden bakteereista sekä alukkeita, jotka mahdollistavat DNA-polymeraasin
toiminnan ja joiden avulla rajataan monistettava DNA-jakso. Alukkeet ovat
lyhyitä, yksijuosteisia DNA-pätkiä, joiden emäsjärjestys vastaa tiettyä kohtaa
monistettavasta DNA-jaksosta. Tässä vaiheessa lämpötila lasketaan 45-65 °C:een
riippuen edellä mainituista aineista. Liittymisvaiheessa tutkittavalle
DNA-kohdalle kiinnittyvät erityiset alukkeet molempiin DNA:n vastinjuosteisiin
erikseen. Se tapahtuu emäsparisäännön mukaan.
Tätä seuraa kolmas vaihe eli Pidentymisvaihe. DNA-polymeraasi aloittaa vastinjuosteen luomisen
erillisille DNA:n vastinjuosteille. Lämpötila on useimmiten 72 astetta. Vaiheen
kesto riippuu halutun monistuksen pituudesta ja kompleksisuudesta.
Näitä vaiheita toistetaan useasti, siihen asti kun
haluttua ainesta on tarpeeksi. DNA:n määrä kaksinkertaistuu jokaisessa
syklissä, joten jo 28 syklin jälkeen alkuperäisestä DNA molekyylistä on
tuotettu noin 270 miljoonaa kopiota.
Viimeisen syklin jälkeen suoritetaan vielä
loppuekstensio, jonka tehtävänä on varmistaa, että polymeraasientsyymi on
rakentanut kaikki aloitetut DNA-monistukset loppuun saakka.
Jenni
HI-virus
HIV:n aiheuttaa retrovirus HI, joka tarttuu ihmisen
elintärkeän immuunijärjestelmän tärkeisiin osiin. HI-virus kuuluu
kaksijuosteisiin RNA:ta sisältäviin viruksiin. Hoitamaton HI-virus tuhoaa
immuunijärjestelmän toiminnan kannalta oleellisia soluja, jolloin se lamauttaa
immuunipuolustuksen toiminnan, josta seuraa AIDS. HIV:iä voidaan hoitaa
antiretroviraalilääkityksellä, jolloin se ei etene AIDS-vaiheeseen, HIV:iä ei
voida silti poistaa. HIV:tä sairastavalla ihmisellä on myös usein C-hepatiitti,
joka johtuu siitä, että HI-virus nopeuttaa hepatiitin etenemistä.
HIV:n arvellaan olevan peräisin Keski-Afrikasta. Sen
alkuperälle ei ole yleisesti hyväksyttyä teoriaa. Epäillään, että HIV on
lähtöisin simpansseista, joiden SI-virus olisi muotoutunut HIV-1-virukseksi
ihmisen kehossa. Toinen vahva teoria
HIV:n syntymiselle on 1950-luvun poliorokotuskampanjat, jolloin HIV olisi
saanut alkunsa CHAT:iksi kutsutusta rokotteesta. Huterimmalla pohjalla on teoria
salaliitosta, jonka mukaan HIV olisi ihmisen valmistama tauti.
HI-viruksen tarttuminen on hyvin samanlainen kuin muidenkin
RNA-pohjaisten virusten. Virus sitoutuu CD4-reseptoriin, jota seuraa viruksen
vaipan fuusion solukalvoon ja viruksen nukleokapsidin vapauttaminen solulimaan.
Viruksen käänteiskopioijaentsyymi kopioi viruksen RNA:n DNA:ksi, jolloin
tuloksena syntynyt kaksijuosteinen proviaalinen DNA vaeltaa solun tumaan ja
yhtyy siellä solun omaan DNA:han. Solussa RNA kopioidaan viallisen DNA:n pohjalta,
jolloin lähetti-RNA:stakin tulee viallinen.
HI-virus todetaan verikokeella. HIV on helppo välttää
maalaisjärjen avulla, limakalvo -ja verikontaktit vieraiden tai
HIV-positiivisten kanssa hoidettaisiin vain asianmukaisella varovaisuudella,
jolloin HIV:n riski on minimoitu. HI-virukselle voi myös olla immuuni. HIV:n
lääkehoito on kehittynyt huomattavasti, mutta kehitysmaissa se on vieläkin
hyvin suuri ongelma huonon informaation ja kalliiden lääkkeiden vuoksi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)


